Toinen viikko töissä meni vähän jo rutiinilla. Voin sanoa, että se pelkkä pantteripöksyjen, blingbling-rintsikoiden ja tiukkojen biksujen fiksaaminen rupee hieman puuduttamaan ("oikeita hommia" odotellessa). Kuitenkin eniten turhauttaa, että toistan aina samaa replaa "Sorry, I don't speak Dutch" ja naamallani on sen jälkeen hölömö kermithymy... Onneksi asiakkaat ovat ymmärtäväisiä. Etenkin on ollut ilo huomata miten ihanan ymmärtäväisiä iäkkäämmät immeiset ovat olleet ja heiltäkin taittuu uppeesti enklanti. Ei suomimammoilla- ja papoilla vaan, tai pidemmin suomalaiset eivät saa sitä suutaan auki, uskalla puhua. Mietimme liikaa. Uskokaa poes, aina tulee ymmärretyksi! Hyvin oon minäkin englannin-hollannin ja käsillä selittämisen sekoituksella onnistinut myymään naimisiin menevälle daamille slimbodyn ja Suomeen työmatkalle tulevalle keski-ikäiselle naiselle mukavat puuvillapöksyt. En ole enää pelkkä sloggikauppias, joten kehitystä on tapahtunut.
Alles goed! Tiällä siis kaikki hyvin. Olen oppinut kymmeniä uusia sanoja dutchia (viime viikolla vaatekappaleet, tulevalla viikolla ruumiinosat), hikoillut ja mikä tärkeintä olen opittunut ottamaan vähän iisimmin. Peilistä katsoo onnellinen nainen! Tulppaanimaan taikaa?
-Lotta
Ps. TB:n säbätytsyt hikoilivat viikonloppuna pronssia. Kippis! #ylpeämanageri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti